TAUSTAA

Potkuremmi on kuuden naisen yhdistys, joka haluaa levittää hevosharrastukseen liittyviä ilonaiheita ja mahdollisuuksia myös muille. Hevoset eri muodoissaan ovat aina olleet osa kaikkien meidän elämää ja siitä on ammennettu voimaa arkeen. Hevospiireissä, kuten muidenkin harrastusten parissa, saa aina paljon uusia kavereita, mutta niitä elämän läpi jatkuvia ystävyyssuhteita osuu kohdalle vain harvoin. Meidän kuuden ystävyys on se voimavara, jota hyödynnämme Potkuremmin tapahtumissa. Seuraavana taustatietoa voimakuusikosta ja taustoista.

TIIA MÄENPÄÄ

Puheenjohtaja

Aikojen alussa hevoskärpäsen puraisun aiheutti Kalajoelle muutto 1987. Naapurissa oli hevosia ja niiden kanssa sitä alettiin pyöriä sitten päivittäin. Ratsastuksen aloitin samana vuonna ja siitä lähtien olenkin ratsastanut ihan vakituiseen. Ravihevosia kävin hoitamassa Antti-Roikon Ahtin tallilla, mutta kun sain rippilahjaksi sen ihan ensimmäisen oman ponini, jäivät ravihevoset hetkeksi unholaan. Kilpailu-urani aloitin suomenhevostamma Sutajalla, jonka kanssa olimmekin kisojen pelätyin kaksikko vieden suurimman osan pysteistä ja palkinnoista muiden edestä. Parhaimmat saavutukset saimme estepuolella Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskisoissa, joissa voitimme suomenhevosten mestaruuden ja koulupuolella olimme Pohjoismaiden kylmäveriottelun neljänsiä. Sairastuttuani astmaan ja allergiaan olin ilman hevosia lähes kaksi vuotta. Tauon jälkeen olenkin sitten omistanut kaikenkokoisia ja -näköisiä ratsuja ja ravureita, joiden kanssa olen yrittänyt saada kasvattajauraani alulle. Tällä hetkellä omistan kolme hevosta; suomenhevostamma Aamu-Aarian, sen 2011 syntyneen suomenhevosori Valomiehen ja risteytysorin Jurica Caarinin.

TIINA KIRJAVA

Varapuheenjohtaja

Rahastonhoitaja

Kiinnostukseni hevosiin alkoi, kun hankimme serkkuni Eijan kanssa ensimmäisen yhteisen hevosemme. Lämminveriori nimeltä Bonanza (s. 1970) oli se kysymysmerkkiläsinen hurmuri, joka vei nuoren tytön sydämen silmänräpäyksessä. Siihen aikaan koko perheen yhteisenä harrastuksena oli ravit ja niissä huonosti pärjääminen. Menestys oli niin heikkoa, että kun omistamamme bonmottilainen pattipolviruuna sijottui Oulun Äimärautiolla kolmanneksi, siitä oli oikein iso juttu sanomalehti Kalajokilaaksossa! Ratsastamaankin olen joskus nuoruudessani erehtynyt, mutta se ei koskaan tuntunut siltä omalta jutulta, ajaminen oli lähempänä sitä. Jossain vaiheessa hevosteluun tuli vuosien tauko, mutta sisareni Taijan ratsastusharrastuksen myötä ajauduin taas hevosenomistajaksi vuonna 2004. Enimmillään hevosia oli neljä ja erityisen lähellä sydäntä näistä neljästä oli shiretamma Murray Croft Amy, joka suureksi surukseni menehtyi ähkyyn 2011. Kesällä 2011 laitoimme mieheni Pekan kanssa tilaukseen Hautakosken Satun Huldan kautta varsan Arclid Scottish Ladista. Sitä odotellessa.

TAIJA OLKKONEN

Jäsensihteeri

Pyörin ravihevosten maailmassa siskoni Tiinan ja isäni Tuomon mukana ekaluokkalaisesta lähtien. Serkkuni Kati suostutteli minut mukaan ratsastuksen pariin hieman alta 10-vuotiaana ja sillä tiellä ollaan edelleen. Talleilla tulikin kuljettua monta vuotta ja monet kesäiset leirit koluttua läpi. Teini-iässä ravurit palasivat elämääni; hoidin ja lenkitisn eräällä tallilla useampiakin hevosia, pääsin kesätöihin ravitalleille ja ajoinpa C-ajoluvankin. Seinäjoelle opiskelemaan muuttaminenkaan ei saanut hevosharrastusta loppumaan, mutta paluu kotikonnuille sai taas ajatuksen omasta hevosesta polttelemaan mielessä. Risteytysruuna Legend tuli Virosta ja vei sydämen kertalaakista. Lukuisista takapakeista huolimatta, tai ehkä juuri niiden takia, olen syvästi kiintynyt tähän ikuiseen kakaraan. Legendin jälkeen hevosia on tullut vielä kolme lisää.

Tiinan ja Taijan hevonen: risteytysruuna Legend.

SINIKKA HEVOSMAA

Niin kauan kuin taaperoiästä muistan, olen ollut toivottomasti hevoshullu. Mistä lie se hevoskärpänen minuun iskenyt, kun kukaan muu perheestä ei ole koskaan välittänyt hevosista, mitä nyt isä kertoili joskus vanhan ajan hevosjuttuja. Tie vei samanhenkisten kavereiden kanssa jo kymmenvuotiaana ympäri Ylivieskaa hevostalleille. Sipilän tallille tuli silloin ratsastustoimintaa, ja siellä tuli notkuttua vuoden verran. Kun ratsastustoiminta loppui, talli täyttyi ravihevosista, joita sitten päästiin tosissaan hoitamaan ja ajamaan. Kun talli paloi ja hevoset hajautettiin ympäriinsä omille talleilleen, jotka olivat jo liian kaukana pyöräiltäväksi joka päivä, jäi hevosharrastus satunnaisiin maastokiitolaukkapyrähdyksiin kaverin naapurin isolla suomenhevostamma Tiinalla. Sitten tuli perheenperustamisjutut ja hevoshommat jäi jäihin reiluksi kymmeneksi vuodeksi. Uusi kipinä syttyi, kun vein tytärtä ratsastustunneille ja siitä alkoi muutaman vuoden kestänyt "ratsastajan ura". Nykyään puuhailen näissä hevoshommissa lähinnä vain järkkäri- ja talkoopuolella. Oman hevosen omistamisen haave ei ole koskaan toteutunut, mutta jospa sitä joskus vielä. 

RIIKKA TOLONEN

Yhdistyksen nuorimpana jäsenenä hevosharrastus sai alkunsa vasta vuonna 2005, kun ystäväni pyysi mukaan ratsastamaan ja lähdin sitten mukaan, vaikka en ollut yhtään kiinnostunut hevosista. Ensimmäisen jännittävän ratsastuksen jälkeen aloin sitten käydä aluksi silloin tällöin köpöttelemässä tunneilla Sievissä ja myöhemmin ihan viikottain tunneilla täällä Ylivieskassa ratsastuskoulussa. Sain myös ensimmäisen hoitohevoseni, suomenhevosruuna Maken, jonka kautta opin paljon hyödyllisiä hevosenkäsittelytaitoja. Tuntiratsastuksen lopetin pari vuotta sitten kokonaan ja ryhdyin valmentautumaan säännöllisesti kerran pari kuukaudessa. Tällä hetkellä olen toimin Tiian hevosenhoitajana jo vuodesta 2009 asti ja ratsastan/hoidan muiden hevosia tarvittaessa ja käyn valmennuksissa. Tulevaisuudessa olisi haaveena päästä kilpailemaan ainakin kouluratsastuksessa ja opintojen päättyessä viimeistään ostaa oma poni.

MARI HEIKKILÄ